Tomera Hilla-neiti juhli 5-vuotissynttäreitään heinäkuun helteillä. Toiveena oli prinsessakakku, jossa näkyisi myös Hillan oma kädenjälki. Eräänä päivänä sitten postin mukana saapui kaunis Hillan piirtämä prinsessa, jonka maalasin tarkkaakin tarkemmin sokerimassalevylle. Prinsessan värien mukaan sitten koristelin koko kakun.

Kakussa on peruspohja ja välistä löytyy mansikkahilloa, tuoreita mansikoita ja mansikkakermaa. Toisessa välissä on mansikkahilloa ja TuttiFrutti-crush-kermaa. Päällystys Flora vispillä. Ruusut pursotettu Flora vispistä myöskin.

Spritsaukset ja lehdet tehty mustasta Candy meltsistä, joka antaa mielestäni raikkaamman lopputuloksen, kuin jos olisi käytetty tummaa suklaata. Ja prinsessa on maalattu pastavärejä ja tomuvärejä käyttäen valkoiselle sokerimassalevylle.

Lisäksi tein sitruunaisen raikkaan juustokakun, jonka koristelin TuttiFrutti-rakeilla, tuoreilla marjoilla ja hedelmillä sekä pienen pienillä vaahtokarkeilla.

Sitruunainen juustokakku

Pohja: 

Digestive-keksejä ja voita

Täyte: 

2 1/2 dl Flora vispiä

200g sitruunaista tuorejuustovalmistetta

200g kermaviiliä

4 liivatetta

sitruuna

1 rkl vanilliinisokeria

2 rkl sokeria

Hienonna keksejä sen verran kuin haluat pohjaan laittaa. Itse laitoin melkein yhden kokonaisen paketillisen. Sulata rasvaa haluamasi määrä ja sekoita keksimuruihin. Painele tiiviisti vuoan pohjalle. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Valmista täyte. Sekoita kermaviili, tuorejuusto, sitruunan kuori (pese sitruuna ensin hyvin) ja sokerit keskenään. Purista sitruunan mehu. Kuumenna mehu ja sulata liivatteet ja sekoita liivateneste kermaviiliseokseen. Lopuksi vahdota kerma ja sekoita hyvin kermaviili-livateseoksen joukkoon. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä mielelään seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla.

 

Paljon Onnea Hilla!!