Aamulla koneen avatessani huomasin ilokseni, että Tarjuska S on antanut blogilleni tällaisen tunnustuksen. Kiitos siitä kovasti - arvostan sitä todella!!

2004305.jpg

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:


1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat
tässä

Seuraan kymmeniä blogeja, joten on hankalaa lähteä erittelemään niitä jotka tämän tunnustuksen erityisesti ansaitsevat. Tai kyllähän niin olisi ihana tehdä, onhan Tarjuskakin siinä hienosti onnistunut. Mutta täytyy myöntää että tällä hetkellä minulla on tuossa lattialla kaksi syytä - Elle ja Emilia - joiden takia en ehdi asiaan niin perusteellisesti paneutua :-) Siispä haluan antaa tämän tunnustuksen kaikille blogin pitäjille, jotka täällä vierailevat ja jaksavat ahertaa kakkujen maailmassa! Olkaa hyvä ja ottakaa tunnus mukaanne :-)