Tämä ruusukakku tilattiin minulta yllätykseksi eräisiin 45-v juhliin. Päivänsankari on ammatiltaan puutarhuri, joten kakun aiheen piti liittyä jotenkin kukkiin tietenkin. Ammatin lisäksi sain tietää päivänsankarin nimen. Olen jo pitempään halunnut tehdä ruusuista ja hempeää kakkua. Nyt pääsin sitten testaamaan ideaani. Ja tällainen siitä sitten tuli :-)

1959016.jpg

Kakku on täytetty tummalla ja valkoisella suklaamoussella. Ruukku on tehty marsipaanin ja mustan sokerimassan sekoituksesta ja suihkutettu kimallesprayllä. Ruusut on pursotettu kahdella eri sävyllä värjätystä Flora vispistä. Pikkukukat ja muratin lehdet on sokerimassaa.

1958221.jpg

Muuten kaikki meni hyvin, mutta kun lähdin kakkua juhlapaikalle viemään tapahtui katastrofaalinen yllätys. Marsipaani alkoi sulaa ja valua alaspäin. Tämän jälkeen en enää ikinä laita marsipaanin tai sokerimassan alle kermaa, vaikka sitä tähän saakka olen menestyksellä käyttänyt. Tästä lähtien luotan ainoastaan voikreemin voimaan. Siinä sitä sitten melkein itkua väänsin ja koko matkan ajan (joka kesti vain noin 20 minuuttia) tuijotin syrjäsilmällä kakkua ja sen hidasta mutta varmaa tuhoutumista :-/ Vaan voitteko arvata miten kävi?? Päivänsankari oli sangen onnellinen tästä kakusta ja sanoi, että reuna näyttää aivan niin kuin siihen olisi kiedottu satiininauha!!!! Ihana ihminen - pelasti ainakin hitusen perfektionistin päivästä :-)

Tässä muuten kuvaa miltä kakku näyttää ennen koristelua. Tässä siis kaakaokääretorttupohjaa sekä usein käyttämääni tummaa suklaamoussea ja valkosuklaamoussea. Nämä mousset ovat sellaisia "oikeita" aika tiiviitä mousseja, joten vaativatkin kakut säilyttävät hyvin muotonsa.

1970060.jpg

Paljon onnea Marjaana!